Avainsanat

, , , , , ,

Taloyhtiömme pihaan ilmestyi viikoksi roskalava. Ihmiset kantoivat tavaraa lavalle ja me kannoimme sitä lavalta kotiin. Helpointa olisi ehkä ollut pyytää naapureita tuomaan romunsa suoraan meille, toisen roska kun todellakin on toisen aarre. Vierailin lavalla kahdesti päivässä ja huomasin viihtyväni roinan seassa erinomaisesti. Ja nyt kun puolet lavan sisällöstä on raahattu asuntoomme, saan nauttia roskalavatunnelmasta joka päivä, kotoa edes poistumatta.

Olin jokseenkin raivoissani siitä, kuinka paljon hyvää ja ehjää tavaraa ihmiset olivat halukkaita heittämään surutta kaatopaikalle. Varsinkin, kun roskalavasta kertovan tiedotteen jälkeen postiluukuista sujautettiin vielä erillinen lipare, jossa muistutettiin lähistön kirpputoreista ja kierrätyskeskuksista, joille käyttökelpoista tavaraa voisi lahjoittaa.

Eli hyihyi tuhlaukselle ja jei kestävälle kehitykselle. Sitten voidaankin keskittyä tärkeimpään, eli puhtaan materialistiseen hekumointiin. Sillä enemmän kuin närkästynyt tästä ajattelemattomasta haaskauksesta olin tietysti täysin innoissani lavan antimista. Oli kuin joulu ja synttärit yhtä aikaa, ja vieläpä kokonaisen viikon verran! Roskalavahuumassa kotiin tulikin sitten roudattua monenmoista.

On tainneet unet mennä vähän pitkiksi. Eh.

Kunnon kissanomistajana suorastaan ehtymättömän löytöjeni virran aloitti tietysti kisukaluste. Rottinkinen kuljetuskoppa oli hiukan reissussa rähjääntynyt, toisin sanottuna sen ovi oli pirstaleina. Jonkun mielestä kuljetuskori, jolla ei voi kuljettaa, on aivan ymmärrettävästi roska. Mutta koska meidän kissamme eivät matkusta (tämä onkin sitten aivan kokonaan toinen tarina, joka sisältää kohtuuttoman paljon eläinten eritteitä), ei koppa ovea kaivannutkaan. Alkuperäisen tehtävänsä sijaan se palveleekin nyt uudessa roolissaan päiväunipesänä, valtuutetun kissatestaajan hyväksymänä. Löydön vastaanotto oli siis erittäin suopea, mikä oli tietenkin iloinen yllätys. Kissojen kanssa kun ei koskaan tiedä, millä logiikalla jostakin pidetään ja jotakin muuta sitten kartetaan kuin kissaruttoa konsanaan.

Meillä oli aarteenmetsästyksessä selkeä työnjako. Minun tehtäväni oli sukeltaa lavalle ja löytää hienoja juttuja. Sitten tehtävääni kuului näiden hienojen juttujen osoittaminen sormella. Vahvemman puoliskoni työnkuvaan kuului näiden sormella osoitettujen asioiden raahaminen kotiin. Näin näppärästi lavalta kuudenteen kerrokseen siirtyi muun muassa kaksi lipastoa, tuoli ja suuret taulunkehykset.

Itselleni kaikkein mieluisin löytö oli näistä kahdesta lipastosta vanhempi ja niin sanotusti elämää nähneempi. Myönnettäköön, että jonkun silmissä se saattoi näyttää roskalta. Kovia kokenut pikkulipastoni pääsi paraatipaikalle olohuoneeseen, vaikkei kuntonsa puolesta siihen vielä ihan sovikaan. Vakaana aikomuksena on kuitenkin tehdä siitä jotain huippuhienoa. Tähän mennessä olen työstänyt sitä lähinnä siten, että se näyttää entistä kärsineemmältä. Kannen viilu oli nimittäin paikoitellen niin kosteuden käpristämä, että se on pakko irrottaa. Alkuun homma sujui hyvinkin ripeästi, rehvakkaasti suorastaan. Sittemmin olen edennyt noin neliösentin päivävauhtia. Palataan siis asiaan ehkä joskus ensi vuoden puolella.

Olohuoneen varsinainen katseenvangitsija.

Mainokset