Avainsanat

, , , , ,

Syksyn tullen kaikenmaailman happyhomemakerit jaksavat kohkata jokavuotiseen tapaansa siitä, kuinka taas on aika käpertyä sohvannurkkaan neuloen ja virkaten. Että kuinka käsityönnälkä kasvaa samaan tahtiin kuin koivunlehdet kellastuvat, ja miten niitä kutimia ei sitten mitenkään maltettaisi laskea kädestä, paitsi ehkä korkeintaan suihkun ja nukkumisen ajaksi, jos silloinkaan. Tämä hulluus on osittain tarttuvaa ja tavoittaa minutkin joka syksy.

Mutta, toisin kuin kenties muilla käsitöistä sekoavilla, minun touhussani ei ole mitään järkeä. Enkä nyt tarkoita sitä, että neuloisin järjettömät määrät rumia ja vääränkokoisia villasukkia, jotka eivät kelpaa kellekään (toki kykenen sekä rumaan että vääränkokoiseen lopputulokseen, testattu on). En myöskään ole huolissani siitä, että käsitöihin käyttämäni aika olisi jotenkin järjettömän suuri. Ei. Ongelma on siinä, että minä hamstraan lankoja. Järjettömät määrät.

Eikä siinä vielä kaikki…

Homma ei olisi lainkaan järjetöntä, jos langat päätyisivät johonkin käyttöönkin. Mutta ei. Minä katselen niitä. Tilaa ne tietysti vievät, ihan älyttömästi. Ja vaikka osa langoista on päätynyt minulle lahjoituksena, on niihin jokunen eurokin tullut laitettua. Niitä on monta laatikollista. Aika monta. Mutta ne ovat kyllä aika nättejä. Ja niitä on myös kiva hypistellä. Kuka idiootti tekee näin? En ole vielä uskaltautunut lainkaan uuteen lankakauppa Keräänkään, koska en todellakaan tarvitsisi sieltä mitään. Ja ostaisin kuitenkin, jotain ihanaa tietysti.

Toisinaan siirryn hypistelystä ja ihailusta jopa suunnitteluvaiheseen. Joskus suunnittelusta etenen menestyksekkäästi peräti toteutukseen asti. Silloin kissojen läsnäolo aiheuttaa omat haasteensa, sillä katastrofin aineksia on ilmassa monin kappalein. Lankakerä on tietenkin hauska pallo, jota pitää käydä läpsimässä, potkimassa ja raatelemassa. Pallosta yläilmoihin kohoava, houkuttelevasti heiluva lanka täytyy ehdottomasti napata kiinni ja purra poikki. Myös puikot ovat jatkuvien tassu- ja hammashyökkäysten kohteena. Ja jos keskeneräisen työn unohtaa hetkeksikään valvomatta, on seurauksena epämääräinen, raadeltu ja pätkitty kasa lankoja. Ihanat bambupuikot löytyvät pilalle järsittyinä, tietenkin mattojen alle piilotettuina.

Olisi melko helppoa syyttää kissoja siitä, etten varsinaisesti tee käsitöitä. Meillä vallitsevat neulomisolosuhteet ovat kieltämättä hieman epäsuotuisat. Aito käsityöihminen kuitenkin vain nauraisi vastoinkäymisille ja ottaisi haasteen vastaan. Itse taidan olla pikemminkin aito haihattelijaesteetikko, jolle lopulta riittää pelkkä järjetön katselu, hypistely ja haaveilu. Siksi (rakas puolisoni, lue tarkkaan) on täysin perusteltua  hamstrata monta, eli AIKA MONTA, laatikollista lankoja, joilla ei koskaan tee mitään.

Mainokset