Avainsanat

,

En ole koskaan tullut valituksi kuukauden työntekijäksi. Hymytyttöpatsaastakaan en edes haaveillut, sen verran kärkkäästi tuli suuta auottua jo lapsena. Mutta nyt armon valo on ulottunut meikäläiseenkin asti, sillä suureksi ilokseni Eilen tein -blogin suunnalta singahti ei yhtään vähempää kuin post it-tunnustus! Kiitos siitä, kyllä lämmittää!

Tämän tunnustushommelin säännöt ovat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it – lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it – lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin. 

Tässähän nyt sitten nostellaan toistemme kissojen häntiä, kun heti ensimmäisenä mainitsen suosikiksi juuri tuon kyseisen Eilen tein -blogin. Sieltä löytyy valtavat määrät kaikenmaailman ideoita ja ohjeita. Luultavasti rikon jotain kirjoittamatonta sääntöä antamalla tällaisen vastatunnustuksen. Ei voi mitään.

Toisena suosikkina mainittakoon Pertti ”Fingerpori” Jarlan Tähän on tultu. Oivaltavia kommentteja ajankohtaisiin aiheisiin. Post it -lappua tuskin tullaan näkemään Pertti-sedän blogissa. Ei se mitään, Pertti. Pinkille tyttöhömpälle ei liene sijaa Suomen Kuvalehdessä.  Tunnustuksen annan silti ja ehkä osittain myös juuri siksi.

Kauhaa ja rakkautta on herkullinen. Mitä muuta voin sanoa? Onneksi kotoa löytyy myös innokas toteuttaja noille ihanille ohjeille! Se en ole minä. Innokas syöjäkin löytyy, ja se kyllä olen minä! Ja koska olen syömisessä aika hyvä, täytyy ruokablogejakin seurata useampia. Toinen suosikkini on Fanni ja Kaneli.

Kanelintuoksussa jatketaan. Kanelimaa on kuvataiteilija Hanna-Riikka Heikkilän blogi, jossa on taiteilujen lisäksi sisustusjuttuja ja paljon, paljon ihania kuvia. Kannattaa kurkistaa!

Tarkoituksenani oli oikeastaan kertoa roskalavalipaston kuulumisia, mutta nyt nousi pissa päähän niin pahasti, etten jaksa vaivautua. Toiseen kertaan siis!

Mainokset