Avainsanat

, , , ,

Koska suuri yleisö on suorastaan menettänyt yöunensa ja kuulen tänne asti kaikkien jännityksestä pidätettyjen hengitysten synnyttämän hiljaisuuden, lienee paikallaan antaa väliaikaraportti ja tilannepäivitys Operaatio Roskalavalipastosta. Työ on edennyt, mutta vakavien haavoittumisten ja muiden vastoinkäymisten värittämänä.

Viilun irroittamiseen on varmasti olemassa useita tehokkaita ja käyttökelpoisia tapoja. Itse en ole löytänyt niistä yhtäkään. Ihan aluksi hommahan sujui aivan naurettavan helposti (kuin tanssi, sanoisi tanssitaitoinen), kun kostunut ja kupruillut osa viilua irtosi lähestulkoon katseen voimalla. Kuiva osio eli noin yhdeksäntoista kahdeskymmenesosaa oli kuitenkin päättänyt pysyä tasan siinä samalla paikalla, missä se oli tähänkin astiset vuosikymmenensä tottunut viettämään. Sinänsä täysin ymmärrettävää. Päätin kuitenkin suostutella sitä lähtemään hellästi kera puukon ja vasaran. Valitsemani metodi osoittautui melko huonoksi. Se ei varmasti olisi ollut naapureidenkaan ykkösvalinta. Paukutin kuitenkin sinnikkäästi, vaikkei homma tuntunut etenevän juuri minnekään. Sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta.

Rakas pappa-vainaa opetti minua lapsena vuolemaan puukolla. Tärkein opetus oli tietenkin se, että vuolusuunta pitää aina olla itsestä poispäin. Sama pätee ilmeisesti viilunpoistoon. Puukko tietenkin lipesi ja haukkasi peukalooni. Veritahrat saa onneksi peitettyä sitten, kun projekti etenee maalausvaiheeseen. Sinänsä tässä välikohtauksessa ei ollut kyllä mitään odottamatonta, vaikka niin tuolla edellä meninkin väittämään. Keittiöveitsillä telon itseäni jokseenkin säännöllisesti. Olen onnistunut myös leikkaamaan käteeni jopa juustohöylällä, vieläpä useita eri kertoja. Siitä voisinkin vierittää syyn papalleni, joka ei koskaan opastanut juustohöylän käytössä.

Olisin viihdyttänyt teitä kuvallisesti havainnollistaen, mitä tapahtuu, kun viiltää puukolla peukalonpään halki, mutta herkimpien onneksi kuva on kadonnut jonnekin. Se oli oikeastaan aika hieno. Siinä oli lipaston kansi, sen päällä puukko ja puukon vieressä valtava, kirkkaanpunainen lammikko (halkaisijaltaan ainakin puoli senttiä). Joudutte nyt käyttämään asiassa mielikuvitustanne. Seuraavasta lipastoon liittyvästä  suuronnettomuudesta sentään on todistusaineistoa olemassa.

Kävi nimittäin niin, että työn hitaan etenemisen johdosta rakas puolisoni päätti tarttua lipastohärkää sarvista. Motiivina oli ilmeisesti vilpitön auttamisen halu ja kenties osittain seuraavan viilto-onnettomuuden ennaltaehkäisy. En koskaan kutsu puolisoani isännäksi, sillä a) meillä ei ole maataloa, b) hän ei ole lainkaan isäntämäinen ja c) se nyt kuulostaisi muutenkin tyhmältä. Tässä yhteydessä hänen otteitaan ei voi kuitenkaan kuvailla mitenkään muuten kuin käyttämällä tuota sanaa. Elikkäs. Isännän elkein rakkaani päätti tehdä selvän tuosta kirotusta viilusta. Hillittömän paukkeen jälkeen työ oli tehty. Tuijotin epäuskoisena pommitettua rauniota ja sopertelin kiitokset avusta. En ainakaan voinut väittää, etteikö viilu olisi ollut tiessään.

Seuraava työvaihe: nyrkinkokoisten kraatereiden kittaaminen.

Advertisements