Avainsanat

, , , , , , , ,

Haluaisin kovasti ajatella selvinneeni kohtalaisella kunnialla menneistä jouluista. Todellisuudessa olen ottanut turpaani pahemman kerran joka vuosi, enkä usko tämänkään joulun olevan poikkeus. Mitä enemmän ulkona hiippailee piippalakkeja, sitä villimmäksi käy aina meidän pikku tonttujen meno sisätiloissa. Ilmeisesti ne vastustavat joulun yhä kiihtyvää kaupallistumista koko joulunalusajan kestävällä antikiltteysmielenosoituksella.

Koska kissat näkevät erinomaisesti myös hämärässä, ei kynttilöillä ole niiden mielestä mitään syytä olemassaoloon.  Kaikkein kieroimmat sotasuunnitelmat ovat toteutuneet juuri näillä steariinintahrimilla kentillä. Jopa kamikaze-henkistä taistelutahtoa on osoitettu pyrkimyksissä totaalisesti tuhota koko kynttilöiden sukukunta. Kissankarva on kuitenkin todistetusti huonoa palamaan. Todistettu on myös se, ettei tarpeeksi hömelö elukka edes huomaa, jos hännänpää hiukan leimahtaa ja sammuu saman tien. (Niin nopeasti, että ihmiset eivät ehdi muuta kuin loksauttaa leukansa hämmästyksestä ja kauhistuksesta.) Hetken päästä sitten vain hiukan ihmetellään ja nuuhkutellaan, että mikäs kärvähtänyt aromi se kissannenääni leijuukaan.

Kynttilöiden lisäksi hyökkäykset kohdistuvat myös jouluvaloihin, joita tietenkin rakastan vähintään yhtä paljon kuin kynttilöitä.  Eräänä vuonna olin erityisen kiintynyt valoverkkoon, jonka olin erityisen suurella vaivalla viritellyt olohuoneen ikkunan väliin. Pitkäkarvainen juniorimme saapui meille vain muutama päivä ennen joulua. Joulun lapsi siis, voisi joku hätähousu päätellä. Joulunvastainen terroristi, toteaisi sama henkilö asiaa hiukan harkittuaan. Pomminpurkajan itsevarmuudella tämä pikku pioneeri marssi suoraan olohuoneen ikkunalle ja -nipsnaps!- viimeinenkin valonpilkadus sammui siitä joulusta, joka taisi muutenkin olla melkoisen musta eli ankean lumeton.

joulukooste

Peto vaanii, mutta turhaan!

Koska olen jokseenkin tyylitön ja suureellinen ihminen, haluaisin kovasti valtavan kokoisen kuusen, jonka kuorruttaisin naurettavalla määrällä koristeita. Sitten viettäisin koko joulun sitä tuijotellen, kimalluksesta huumaantuneena. Vietimme kerran poikkeuksellisesti aaton asunnossamme, ja halusin ehdottomasti kuusen. Aito vaihtoehto tuntui turhan hankalalta ja kalliilta, siispä pystytin olohuoneen nurkkaan halpahallin muovihärvelin. Susirumahan se oli ja näytti jopa halvemmalta kuin hintalapussa luki. Kolli -siinä vaiheessa vielä elämän eri ilmiöihin äärimmäisellä uteliaisuudella ja aktiivisuudella suhtautuva pikkukilli- oli kuusesta melko tohkeissaan, mutta jätti sen kohtalaisen hyvin rauhaan. Siis aluksi. Sitten alkoi jokaöinen kuusenriisumisoperaatio. Erityisen tohkeissaan pollea kollipoika oli huomatessaan, että nauhat sai näppärästi irti nappaamalla päästä kiinni ja vetämällä: kuusi pyöri villisti jalassaan ja kissalla oli hauskaa. Lopulta nurkassamme nökötti irvokas hökötys, vinossa, pari palloselviytyjää latvassaan. Ei ole kuusta sen koommin meillä näkynyt.

Tänä vuonna taktiikkanani on ripustaa joulupallot ikkunaan, elukoiden ulottumattomiin. Huomaamattomien jouluvalojohtojen sijaan ikkunanpielissä roikkuvat massiiviset jatkojohdot. Järsikööt niitä, ken kykenee. Kynttilöinä meillä käytetään vain tuikkuja, niitä kun ei äkillinen kissojen kreisibailauskohtauskaan saa kaatumaan. Kompromisseja, kompromisseja. Mutta kai se joulu tulee näinkin. Mutta jos joulusta todella haluaa selvitä kunnialla, on seuraava vinkki se kaikkein tärkein muistettava: kissataloudessa se, mikä ehkä näyttää tryffeliltä, ei välttämättä ole sitä.

ikkunapallo

Tätäkin joulupalloa on näköjään rientänyt jo koristamaan kissankarva.

Advertisements