Avainsanat

, , , , , ,

Rokkipoliiseista ei tykkää kukaan. Itse en ymmärrä äänentoistosta tai miksaamisesta mitään, mutta rokkipoliisin tärkeimmän kriteerin, eli asennon, hallitsen kuitenkin täysin. Estoisena ihmisenä seison yleensä takarivissä paikallani. Ja koska lihaksistoni on olematon, pidän itseäni ja asentoani koossa seisomalla kädet tiukasti puuskassa. Ja kun tähän kokonaisuuteen lisätään vielä suhteellisen tympeä perusilmeeni, on rokkipoliisi-lookkini virheetön. Vaikka ympärilleni huokuukin parin metrin laajuinen halveksunnan vyöhyke, saatan siellä olemukseni alla kuitenkin nauttia keikasta suunnattomasti.

Jos olenkin ulkomuodoltani rokkipoliisi, niin sielultani ja sydämeltäni olen kielipoliisi. Kielipoliisit ovat vähintään yhtä ärsyttäviä kuin rokkivirkaveljensä. Siinä on kuitenkin se ero, että kielipoliisit ovat aina oikeassa. Kun rokkipoliisit nillittävät makuasioista, toimivat kielipoliisit ihmiskunnan viimeisinä toivoina, paremman huomisen puolesta taistellen. Voisiko jokainen nyt esimerkiksi luvata, ettei kiitos ikinä enää viittaisi menneeseen sanomalla ”lähiaikoina”? Ja yhdyssanat on opetettu kaikille jo ala-asteella. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Häh?

Syli kissa kainalo otteessa

Syli kissa kainalo otteessa

Kielipoliisi tarvitsee ravinnokseen paikallislehtien ja nettikeskusteluiden kaltaisia ehtymättömiä runsaudensarvia. Niiden parissa kielipollari voi kokea paremmuuden ja ylemmyyden tunteita, joiden varaan hänen pikkusieluinen paskantärkeilyelämänsä rakentuu. Eikä se suinkaan rajoitu kielioppivirheisiin, vaan äärimmäisen viihdyttävää on tietenkin myös naureskella kirjoitusten sisällöille. Että kuinka joku on taas ajanut mopolla yli nopeutta ilta kymmenen aikaan ja että tekijä on tiedossa saisit hävetä. (Itsehän olen silmittömän raivon vallassa, jos seinänaapuri aivastaa hiljaisuuden jälkeen.)

Selailin juuri erään paikallislehden verkkoversiota ja päädyin kuin päädyinkin seikkailemaan sen keskustelualueelle. Yksi osio oli nimeltään juhlavasti ”Uskonto ja tunnustuksellisuus”.  Ihan odotetusti siellä väännettiin muun muassa kirkollisverosta. Mutta uskokaa tai älkää, osion ensimmäinen keskustelu oli otsikoitu ytimekkäästi ”Kissat”. Yhtä ytimekäs oli viestin sisältö, joka kuului kaikkinensa näin:

”Saako irto kissat listiä lintu-laudan alle? Kysyy epätietoinen Kolhosta.”

Nimimerkki ei sentään ollut Kissapoliisi. Ohimeneväksi hetkeksi vakavoituen todettakoon, että ei, kenenkään kissaa ei saa listiä, osasi sitten kirjoittaa yhdyssanansa oikein tai ei. Tai oli sitten kolholainen tai sivistynyt kaupunkilainen, kuten esimerkiksi mänttäläinen. Mutta yhtä lailla jokaisen tulisi pitää ne elukkansa poissa naapurin pihoilta kuseksimasta, paskomasta ja kukkapenkkejä repimästä. Koska sitähän ne pikku pirut tekevät, missä tahansa liikkuvatkin.

Advertisements