Avainsanat

, , , , , , , ,

Seuraavalla kerralla kirjoittelenkin sitten pimeästä umpiosta, sillä aion vetäytyä seuraavaksi kymmeneksi kuukaudeksi muovikääreisiin. Tavoitteena on kasvaa ihmisenä, hankkia kärsivällisyyttä ja selvitä hengissä julkisivuremontista. Pahaenteisiä työmaaparakkeja on jo ilmestynyt tuohon pihalle, ja ensi viikolla pärähtää helmi-maaliskuun soundtrack soimaan piikkauskoneen voimin. Saa nähdä, miten tuo karvainen pikkuväki (siinäpä mielikuva, mutta viittaan nyt kissoihin) metelistä selviää. Toisaalta, jos päässä ei paljon järkeä ole, ei kai sitä kovin helposti voi mennä järjiltäänkään?

Remontin vastapainoksi olen innostunut sisustamaan pitkästä aikaa. Suurimmat suunnitelmat odottavat vielä täysosumalöytöä kirpparilta, mutta viimeisimmän tulokkaan, sen jalat alta hurmanneen komistuksen, olen vihdoin saanut paikoilleen, ta-daa:

uusilipastoSinne se solahti, yllättävän kivuttomasti vieläpä. Ei mikään paraatipaikka, mutta ihan luonteva kuitenkin. Tähän mennessä ei ainakaan ole tullut mitään suurempaa kinaa television tai sohvan kanssa, joten uskon kolmikon selviävän pienestä ahtaudesta huolimatta oikein hyvin keskenään.

Lipaston päällä möllöttääkin sitten jälleen yksi uskomaton kirppariaarre, nimittäin kupukello! En edes muistanut näiden härveleiden olemassaoloa, enkä ole kyllä eläissäni nähnyt niitä muina kuin kullanvärisinä. Mutta sielläpä se killitti suoraan silmiin kirpputorin vitriinissä ja maanitteli viemään mennessäni. Ja minähän vein. Mitä siitä, vaikken kohta näe lähes vuoteen ikkunoista ulos, voinhan aina tuijottaa kupukelloani!

kupukello

Rehellistä muovia. Toimii kuin unelma. Naurattaa joka kerta, kun sitä katsoo. Pikku kupukelloni.

Vaikka elämänfilosofiani mukaan positiivisuus onkin yleensä melkoisen perseestä, on tässä remonttihässäkässä yksi oikein mukava koira haudattuna. Asukasinfossa nimittäin tiedusteltiin, olisiko ihmisillä tarvetta roskalavalle. Kyllä! Olin ensimmäisenä käsi pystyssä posket innosta hehkuen. No eihän minulla tietenkään ole mitään hävitettävää, mutta muilla voi olla vaikka mitä aarteita! Puoliso huokaili hiljaa.

Aarteista puheen ollen, viime lavalta löytynyt aarre on pitkästä aikaa ollut ahkerassa käytössä. Kissankoppa siis, joka nykyisin tunnetaan kollin kesämökkinä. Meinasin jo viedä sen käyttämättömänä vinttiin, kunnes viime kesänä kolli ryhtyi yhtäkkiä harrastamaan mökkeilyä. Tänä vuonna kesämökkikausi avattiinkin sitten jo tammikuussa. Saas nähdä, kauanko intoa riittää tällä kertaa. Voi olla, että piikkauksen aikana suosituin päiväunipaikka on sängyn alla tai komerossa…

kesamokki

Advertisements